Niin siinä vaan pääsi käymään, että Lunara vaihtoi siviilisäätyä ja samassa hötäkässä sukunimeä 25.7.2009. Häät olivat ihanat ja aika meidän oloiset. Ei mitään jäykistelyä, vaan mahdollisimman rentoa tunnelmaa, hyvää ruokaa ja juomaa ja musiikkia. Kyllä tuota päivää muistelee lämmöllä vielä kiikkustuolissakin... Pukukin miulla oli oikein onnistunut: tummanvihreä pitkä samettihame, jossa takana musta nyöritys, tummanvihreä pusero, jonka pitkät hihat levenivät aika reippaasti ja päällä musta silkkikorsetti.
Polttaritkin pidettiin 2 viikkoa ennen häitä ja se oli varmastikin tähänastisen elämäni yksi hauskimmista päivistä! Ja ilmeisesti muillakin oli hauskaa. Mie sain olla Egyptin kuningatar Nefertari ja tietysti asu ja meikitkin olivat senmukaiset.
Lisäjännityksen häätouhuihin toi se miun polvivamma. Se leikattiinkin 14.7. tähystyksessä ja oli kuulemma kierukka ollut ihan mutkalla ja se piti osittain rakentaa uusiksi. Että ei se todellakaan olisi itsestään parantunut. Onneksi kuntouduin häihin mennesä sen verran, etten enää keppejä tarvinnut, mutta ei se ihan parantunut ole vieläkään. Eikä se ihme ole, kun jalka oli koukkuasennossa n. 1,5 kk ajan, niin ei se ihan heti palaudukaan. Nyt oon huolissani toisesta polvesta... Se oli niin kovalla koetuksella, että on alkanut oireilemaan myös. Joutuukohan senkin vielä operoimaan.
Nyt alkaa elämä taas normalisoitua kaiken hässäkän jälkeen. Kun vielä saisin töitä! Alkaa jo tämä "lomailu" kyllästyttää. Tällä hetkellä kun ei ole mitään tiedossa... Myös uusi koti olisi kiva ja sitä tässä syksyn mittaan mietitäänkin. Kun pääsis ihan omaan kotiin!
Pikapäivitys Lunaran elämäntilanteesta siis. Ehkä nyt ehtii enemmän paneutua tähän blogiinkin..?
torstaina, elokuuta 13, 2009
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
Home Sweet Home
Kotona taas! Eilen illalla oltiin kotona, tulihan siinä melkein vuorokausi matkustettuakin! Nyt on ihan järjetön väsymys, voisi vaan nukkuu. Mutta pakko pysyä hereillä, että mahdollisimman nopeasti korjaantuisi tämä päivärytmi. Silmät meinaa kyllä mennä kiinni. Herättiin tänään klo 10 jälkeen, oli väkisin revittävä itsensä ylös sängystä. Atlantassahan kello siis oli silloin 3 aamuyöllä, joten aika vaikeaa.
Mutta onpa ihanaa kuulla taas suomea, juoda vettä suoraan hanasta, syödä karjalanpiirakoita jne. Täällä on ihan älyttömän hiljaista! Ei kuulu mitään taustahurinoita. Ihan häiritsee, kun on niin hiljaista! ;D Ja aika viileääkin on. Ja kaikki on niin pientä. Eilen jo Helsinkiin saapuessamme ja Joensuun lennollakin katseltiin, että täällä on niin vähän teitä ja autoja! Kauniit näkymät oli kyllä lentokoneesta, paljon vihreää ja vesistöjä. Suomen luonto! Kai tässä hetki menee, kun taas totuttelee. Eilen tuntui ihan oudolta Helsinki-Vantaalla, kun pystyi asioimaan suomeksi. Meinas väkisinkin ensin alkaa englanniksi puhumaan. :)
Nyt jännään huomista, siis menen sinne ortopedille. Toivottavasti nyt selviää, että mikä tätä polvea vaivaa ja kun sen vielä kuntoonkin saisi... Pelottaa ja jännittää.
Mutta onpa ihanaa kuulla taas suomea, juoda vettä suoraan hanasta, syödä karjalanpiirakoita jne. Täällä on ihan älyttömän hiljaista! Ei kuulu mitään taustahurinoita. Ihan häiritsee, kun on niin hiljaista! ;D Ja aika viileääkin on. Ja kaikki on niin pientä. Eilen jo Helsinkiin saapuessamme ja Joensuun lennollakin katseltiin, että täällä on niin vähän teitä ja autoja! Kauniit näkymät oli kyllä lentokoneesta, paljon vihreää ja vesistöjä. Suomen luonto! Kai tässä hetki menee, kun taas totuttelee. Eilen tuntui ihan oudolta Helsinki-Vantaalla, kun pystyi asioimaan suomeksi. Meinas väkisinkin ensin alkaa englanniksi puhumaan. :)
Nyt jännään huomista, siis menen sinne ortopedille. Toivottavasti nyt selviää, että mikä tätä polvea vaivaa ja kun sen vielä kuntoonkin saisi... Pelottaa ja jännittää.
perjantaina, kesäkuuta 19, 2009
Living in America
Jos mie nyt ihan pikku tiivistelmän meidän reissusta tähän kirjuutan. Eli tänne Atlantaan, tai siis tarkemmin sanottuna Mariettaan, saavuttiin 30.3. Marietta on väkimäärältään semmoinen Joensuun kokoinen kaupunki, n. 20 minuutin ajomatkan päässä Atlantan keskustasta. Puolisko siis tuli töihin, mie vaan hengailemaan.
Nopeesti on aika kulunut, vaikka mie oonkin ollut yleensä päivät vaan täällä kotosalla, tästä kun ei pääse ilman autoa oikein mihinkään. Viikonloput on käytetty yleensä aika tehokkaasti sit nähtävyyksien katseluun, shoppailuun ja vähän on reissattukin. Kuumahan täällä on, tänäänkin lämpötilan pitäis nousta tuonne 36 asteeseen. Sitä ei kyllä täällä sisällä huomaa, kun on niin hyvä ilmastointi. Täällä on pakko olla, ei täällä muuten pystyis olemaan... Samoin kaikki mallit ja muut yleiset paikat on hyvin ilmastoituja, voi siis ihan hyvin vaateshoppailla kuumallakin. Eihän täällä näin kuuma ole tietenkään koko aikaa ollut, huhtikuussa oli välillä aika viileääkin, viileimmillään ehkä 10 astetta. Toukokuusta sitten lämpeni. Ukkosia on ollut vähintään kerran viikossa ja kyllä Suomen ukkosmyrskyt jäävät kakkoseksi, kun on slamoinnit ja jyrinät täällä kokenut. Tornadovaroituksiakin on tullut muutaman kerran, mutta ei oo onneks kohalle osunut. ;)
Vaatteita on tullut jonkin verran osteltua, myös vähän hääjuttuja. Piti yksi lisälaukku ostaa täältä, että saadaan kamat tuotua kotiin. :D Tuli se matkalaukku kyllä tarpeeseenkin, miulla on nimittäin vanhemmilta lainalaukku täällä mukana. Saattaa Suomen vaatehinnat tuntua taas aika kalliilta tämän reissun jälkeen... Ja vaihtoehdot vähiltä, varsinkin Joensuun tarjonnassa!
Toukokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi ajettiin Atlantin rannikolle Savannahin kaupunkiin. Sinne oli semmoinen 4-5 tunnin ajomatka ja viikonloppu oli ihana! Aurinko paistoi ja oli lämmin. Savannah oli kyllä tosi ihana, idyllinen vanhan ajan kunnon Southern Town. Käytiin siellä sitten myös Atlantin rannalla ja siellä tulikin koti mieleen, että tuolla jossain kaukana ison meren takana on Eurooppa ja meidän Suomi! Tosin se Suomi aika paljon pohjoisempana. :D Atlantassa on tietysti käyty useammankin kerran ostoksilla ja muutenkin. Itse asiassa Atlantan downtown ja midtown ovat aika tylsiä paikkoja, ei siellä paljon muuta ole kuin pilvenpiirtäjiä. Sitten tietysti Olympic Park, täällähän pidettiin kesäolympialaiset 1996. Siellä se Suomen lippukin liehui salossa. Georgia Aquariumissakin on käyty, se on itse asiassa maailman suurin akvaario. Oli kyllä aivan upea paikka! Siellä oli merenelävää joka lähtöön, valashait olivat suurimpia, mutta miun lemppareita olivat valkoiset maitovalaat. Ne olivat tosi kauniita ja sulavaliikkeisiä, ihan kuin merenneitoja! Myös World Of Coca Colassa käytiin, kokishan on täältä Atlantasta kotoisin. Hieno oli sekin paikka, mutta siellä oli silloin niin paljon porukkaa, että vähän liikaa oli tungosta. Täällä on käyty myös High Museum of Artissa, siellä oli huhtikuussa vielä The First Emperor -näyttely menossa, ja haluttiin nähdä se. Kyse oli siis Kiinan ensimmäisestä keisarista ja terrakotta-armeijasta. Vaikuttava oli kyllä sekin! Toukokuussa oli muuten Nightwishillä keikka täällä Atlantassa, toki piti mennä katsomaan! Paikka oli nimeltään The Masquerade ja lämppärinä oli vielä Volbeat, oli kyllä huippu ilta sekin. Tuntui vaan tosi oudolta nähdä Nightwish täällä! Ja kun Marco vielä huudatti yleisöllä rumia suomenkielisiä sanoja, niin oli jotenkin ihan absurdi olo. ;) Yleisö oli tosi hyvin mukana keikalla, paljon intensiivisemmin ne täällä miusta ovat mukana kuin Suomessa. Samaa koskee elokuvateattereita. Leffassa yleisö eläytyy paljon enemmän kuin Suomessa.
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna mentiin käymään Stone Mountain Parkissa. Se on sellainen teemapuisto tässä aika lähellä. Stone Mountain on "vuori", johon on kaiverrettu konfederaatin presidentti Jefferson Davisin, kenraali Robert E. Leen ja kenraali Stonewall Jacksonin kuvat. Upea näky! Viikonloppu ei sitten kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kiivettiin vuorelle walking trailia pitkin ja kuumana ja aurinkoisena päivänä se noin mailinkin nousu oli aika hikinen homma. Hienot näkymät sieltä huipulta kyllä oli! Hienosti näkyi esimerkiksi Atlantan kolmeen osaan jakautunut profiili: downtown, midtown ja Buckhead (jossa sitä elämää on enemmän kuin kahdessa ensiksi mainitussa). Alaspäin tullessa sitten sattuikin tämä haaveri. Olin tulossa ydeltä kiveltä alas, kun jalka jotenkin osui maahan väärässä kulmassa ja polvesta kuului napsahdus enkä sitten pystynyt enää kävelemään. Puolisko soitti emergency-numeroon ja meidät haettiin alas. Sitten mentiin Puoliskon kanssa sairaalan ensiapuun. Siellä otettiin röntgen, onneksi ei siinä mitään poikkeavaan äkynyt. Mutta jokin tässä on vikana, kun vieläkin on kipeä. Sain sairaalassa morfiinipiikin (!), jalkatuen, kainalosauvat ja Vicodin-reseptin sekä kehotuksen mennä ortopedille sitten Suomessa. Nyt on aika varattu ja menen Joensuussa sinne ortopedille ensi keskiviikkona. Loppuaika menikin siinä mielessä sitten täällä vähän plörinäksi, kun en mie oo kauheesti voinut mihinkään liikkua.
Pahin tuossa oli, kun meillä oli kesäkuun ekaksi viikonlopuksi (tai siis la-ke) varattu lennot ja hotelli New Yorkiin. Mietittiin jo, että voidaanko lähteä ollenkaan, mutta lähdettiin sitten kuitenkin. Lentomatka oli aika ikävä tämän jalan kanssa. Hotelli meillä oli ihan Times Squaren vieressä, oltiin se valittu edullisen hinnan ja hyvän sijainnin mukaan. Siitä oli kävelymatkan päässä aika moni paikka, missä oli tarkoitus käydä. No, nyt siitä ei juuri hyötyä ollut, kun en mie päässyt kävelemään. Ajettiin sitten keltaisella taksilla, onneksi se ei ollut kamalan kallista. Vapaudenpatsaalla käytiin ja samalla reissulla myös Ellis Islandilla, joka oli maahanmuuttajien vastaanttopaikkana 1890-1950 -luvuilla. Olivat todellakin käymisen arvoisia paikkoja. Onneksi niissä oli pyörätuoleja, joita sai lainata, niin oli liikkuminen helpompaa. Käytiin myös American Museum of Natural Historyssä (tuttu museo The Night At The Museum -leffasta!) ja se oli myös upea paikka. Central Parkissakin piipahdettiin, mutta en mie siellä voinut kävellä, joten vähän aikaa vaan penkillä istahdettiin. Tyngäksi vähän jäi miun jalan takia tuo reissu, mutta eipä sille paljon mahtanut. Minuu kyllä harmitti ihan vietävästi, kun olin odottanut juuri sitä kävelyä ja katselua Nykin kaduilla... Tiistaipäivä miulla meni itse asiassa vaan hotellissa maaten, kun polvi oli sen verran kipeytynyt. Pääsipähän Puolisko sitten vähän kävelemään, oli käynyt Empire State Buildingillä ja Rockefeller Centerissä. Ja mie olin niin surkeena sen päivän. :( No miettikää nyt, New Yorkissa ja hotellihuoneessa vaan koko päivä! Puolisko järjestikin miulle sitten piristysyllärin seuraavaksi aamuksi. Oltiin lähdössä LaGuardian lentokentälle ja mie luulin, että ihan tavallinen auto on tilattu meidät viemään. Niin siellä odotikin limusiini! Olihan se ihan hieno kokemus pärryytellä limusiinin kyydissä keskellä New Yorkia.
Loppuajan mie oon täällä vaan oikeestaan odottanut kotiinpääsyä. Sohvaelämää oon lähinnä viettänyt, ei tällä jalalla paljon liikuta. Eilen illalla itse asiassa palattiin Stone Mountainille. Meillä jäi sattuneesta syystä silloin edellisellä kerralla näkemättä lasershow, joka siellä iltaisin esitetään ja me haluttiin se nähdä vielä. Ja kannatti käydä katsomassa. Samalla mie kiroilin sille vuorelle, että minkä meni miulle tekemään...
Nyt on siis juhannusaatto, ei kyllä siltä tunnu kun eihän täällä sellaista vietetä. Illalla olis tarkoitus mennä Puoliskon työkaverin perheen luo grillailemaan. Huominen kuluu siivoten ja pakaten ja sunnuntai-iltana suunnataan Atlantan lentokentälle. Lento lähtee paikallista aikaa 21.15 (aikaero tänne muuten on Suomesta -7 h) ja kestää 9 tuntia. Sitten Lontoossa on vaihto (toivottavasti lento on ajoissa, vaihtoaikaa aika minimaalisesti...) ja Helsingissä ollaan maanantaina joskus alkuillasta Suomen aikaa. Ja kotona Joensuussa pitäis olla sitten n. klo 21. Pelottaa kyllä, että miten nuo lennot tämän polven kanssa sujuvat... Säästin 3 kpl Vicodineja matkaa varten, jos kovin pahasti alkaa särkemään. Ja British Airwaysiin on oltu yhteydessä, kuulemma kentällä sitten katotaan meille mahdollisimman sopiva paikka koneesta.
Nyt vaan pelottaa tää polven kohtalo. Mie alan tosissaan pelätä sitä, että häätkin menee kepeillä könkäten... :(
Mutta tätä vastoinkäymistä lukuunottamatta on ollut kiva reissu, pitää jossain vaiheessa vähän kuviakin tänne laittaa.
Ja hauskaa juhannusta kaikille sinne Suomeen!!!
Nopeesti on aika kulunut, vaikka mie oonkin ollut yleensä päivät vaan täällä kotosalla, tästä kun ei pääse ilman autoa oikein mihinkään. Viikonloput on käytetty yleensä aika tehokkaasti sit nähtävyyksien katseluun, shoppailuun ja vähän on reissattukin. Kuumahan täällä on, tänäänkin lämpötilan pitäis nousta tuonne 36 asteeseen. Sitä ei kyllä täällä sisällä huomaa, kun on niin hyvä ilmastointi. Täällä on pakko olla, ei täällä muuten pystyis olemaan... Samoin kaikki mallit ja muut yleiset paikat on hyvin ilmastoituja, voi siis ihan hyvin vaateshoppailla kuumallakin. Eihän täällä näin kuuma ole tietenkään koko aikaa ollut, huhtikuussa oli välillä aika viileääkin, viileimmillään ehkä 10 astetta. Toukokuusta sitten lämpeni. Ukkosia on ollut vähintään kerran viikossa ja kyllä Suomen ukkosmyrskyt jäävät kakkoseksi, kun on slamoinnit ja jyrinät täällä kokenut. Tornadovaroituksiakin on tullut muutaman kerran, mutta ei oo onneks kohalle osunut. ;)
Vaatteita on tullut jonkin verran osteltua, myös vähän hääjuttuja. Piti yksi lisälaukku ostaa täältä, että saadaan kamat tuotua kotiin. :D Tuli se matkalaukku kyllä tarpeeseenkin, miulla on nimittäin vanhemmilta lainalaukku täällä mukana. Saattaa Suomen vaatehinnat tuntua taas aika kalliilta tämän reissun jälkeen... Ja vaihtoehdot vähiltä, varsinkin Joensuun tarjonnassa!
Toukokuun ensimmäiseksi viikonlopuksi ajettiin Atlantin rannikolle Savannahin kaupunkiin. Sinne oli semmoinen 4-5 tunnin ajomatka ja viikonloppu oli ihana! Aurinko paistoi ja oli lämmin. Savannah oli kyllä tosi ihana, idyllinen vanhan ajan kunnon Southern Town. Käytiin siellä sitten myös Atlantin rannalla ja siellä tulikin koti mieleen, että tuolla jossain kaukana ison meren takana on Eurooppa ja meidän Suomi! Tosin se Suomi aika paljon pohjoisempana. :D Atlantassa on tietysti käyty useammankin kerran ostoksilla ja muutenkin. Itse asiassa Atlantan downtown ja midtown ovat aika tylsiä paikkoja, ei siellä paljon muuta ole kuin pilvenpiirtäjiä. Sitten tietysti Olympic Park, täällähän pidettiin kesäolympialaiset 1996. Siellä se Suomen lippukin liehui salossa. Georgia Aquariumissakin on käyty, se on itse asiassa maailman suurin akvaario. Oli kyllä aivan upea paikka! Siellä oli merenelävää joka lähtöön, valashait olivat suurimpia, mutta miun lemppareita olivat valkoiset maitovalaat. Ne olivat tosi kauniita ja sulavaliikkeisiä, ihan kuin merenneitoja! Myös World Of Coca Colassa käytiin, kokishan on täältä Atlantasta kotoisin. Hieno oli sekin paikka, mutta siellä oli silloin niin paljon porukkaa, että vähän liikaa oli tungosta. Täällä on käyty myös High Museum of Artissa, siellä oli huhtikuussa vielä The First Emperor -näyttely menossa, ja haluttiin nähdä se. Kyse oli siis Kiinan ensimmäisestä keisarista ja terrakotta-armeijasta. Vaikuttava oli kyllä sekin! Toukokuussa oli muuten Nightwishillä keikka täällä Atlantassa, toki piti mennä katsomaan! Paikka oli nimeltään The Masquerade ja lämppärinä oli vielä Volbeat, oli kyllä huippu ilta sekin. Tuntui vaan tosi oudolta nähdä Nightwish täällä! Ja kun Marco vielä huudatti yleisöllä rumia suomenkielisiä sanoja, niin oli jotenkin ihan absurdi olo. ;) Yleisö oli tosi hyvin mukana keikalla, paljon intensiivisemmin ne täällä miusta ovat mukana kuin Suomessa. Samaa koskee elokuvateattereita. Leffassa yleisö eläytyy paljon enemmän kuin Suomessa.
Toukokuun viimeisenä viikonloppuna mentiin käymään Stone Mountain Parkissa. Se on sellainen teemapuisto tässä aika lähellä. Stone Mountain on "vuori", johon on kaiverrettu konfederaatin presidentti Jefferson Davisin, kenraali Robert E. Leen ja kenraali Stonewall Jacksonin kuvat. Upea näky! Viikonloppu ei sitten kuitenkaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kiivettiin vuorelle walking trailia pitkin ja kuumana ja aurinkoisena päivänä se noin mailinkin nousu oli aika hikinen homma. Hienot näkymät sieltä huipulta kyllä oli! Hienosti näkyi esimerkiksi Atlantan kolmeen osaan jakautunut profiili: downtown, midtown ja Buckhead (jossa sitä elämää on enemmän kuin kahdessa ensiksi mainitussa). Alaspäin tullessa sitten sattuikin tämä haaveri. Olin tulossa ydeltä kiveltä alas, kun jalka jotenkin osui maahan väärässä kulmassa ja polvesta kuului napsahdus enkä sitten pystynyt enää kävelemään. Puolisko soitti emergency-numeroon ja meidät haettiin alas. Sitten mentiin Puoliskon kanssa sairaalan ensiapuun. Siellä otettiin röntgen, onneksi ei siinä mitään poikkeavaan äkynyt. Mutta jokin tässä on vikana, kun vieläkin on kipeä. Sain sairaalassa morfiinipiikin (!), jalkatuen, kainalosauvat ja Vicodin-reseptin sekä kehotuksen mennä ortopedille sitten Suomessa. Nyt on aika varattu ja menen Joensuussa sinne ortopedille ensi keskiviikkona. Loppuaika menikin siinä mielessä sitten täällä vähän plörinäksi, kun en mie oo kauheesti voinut mihinkään liikkua.
Pahin tuossa oli, kun meillä oli kesäkuun ekaksi viikonlopuksi (tai siis la-ke) varattu lennot ja hotelli New Yorkiin. Mietittiin jo, että voidaanko lähteä ollenkaan, mutta lähdettiin sitten kuitenkin. Lentomatka oli aika ikävä tämän jalan kanssa. Hotelli meillä oli ihan Times Squaren vieressä, oltiin se valittu edullisen hinnan ja hyvän sijainnin mukaan. Siitä oli kävelymatkan päässä aika moni paikka, missä oli tarkoitus käydä. No, nyt siitä ei juuri hyötyä ollut, kun en mie päässyt kävelemään. Ajettiin sitten keltaisella taksilla, onneksi se ei ollut kamalan kallista. Vapaudenpatsaalla käytiin ja samalla reissulla myös Ellis Islandilla, joka oli maahanmuuttajien vastaanttopaikkana 1890-1950 -luvuilla. Olivat todellakin käymisen arvoisia paikkoja. Onneksi niissä oli pyörätuoleja, joita sai lainata, niin oli liikkuminen helpompaa. Käytiin myös American Museum of Natural Historyssä (tuttu museo The Night At The Museum -leffasta!) ja se oli myös upea paikka. Central Parkissakin piipahdettiin, mutta en mie siellä voinut kävellä, joten vähän aikaa vaan penkillä istahdettiin. Tyngäksi vähän jäi miun jalan takia tuo reissu, mutta eipä sille paljon mahtanut. Minuu kyllä harmitti ihan vietävästi, kun olin odottanut juuri sitä kävelyä ja katselua Nykin kaduilla... Tiistaipäivä miulla meni itse asiassa vaan hotellissa maaten, kun polvi oli sen verran kipeytynyt. Pääsipähän Puolisko sitten vähän kävelemään, oli käynyt Empire State Buildingillä ja Rockefeller Centerissä. Ja mie olin niin surkeena sen päivän. :( No miettikää nyt, New Yorkissa ja hotellihuoneessa vaan koko päivä! Puolisko järjestikin miulle sitten piristysyllärin seuraavaksi aamuksi. Oltiin lähdössä LaGuardian lentokentälle ja mie luulin, että ihan tavallinen auto on tilattu meidät viemään. Niin siellä odotikin limusiini! Olihan se ihan hieno kokemus pärryytellä limusiinin kyydissä keskellä New Yorkia.
Loppuajan mie oon täällä vaan oikeestaan odottanut kotiinpääsyä. Sohvaelämää oon lähinnä viettänyt, ei tällä jalalla paljon liikuta. Eilen illalla itse asiassa palattiin Stone Mountainille. Meillä jäi sattuneesta syystä silloin edellisellä kerralla näkemättä lasershow, joka siellä iltaisin esitetään ja me haluttiin se nähdä vielä. Ja kannatti käydä katsomassa. Samalla mie kiroilin sille vuorelle, että minkä meni miulle tekemään...
Nyt on siis juhannusaatto, ei kyllä siltä tunnu kun eihän täällä sellaista vietetä. Illalla olis tarkoitus mennä Puoliskon työkaverin perheen luo grillailemaan. Huominen kuluu siivoten ja pakaten ja sunnuntai-iltana suunnataan Atlantan lentokentälle. Lento lähtee paikallista aikaa 21.15 (aikaero tänne muuten on Suomesta -7 h) ja kestää 9 tuntia. Sitten Lontoossa on vaihto (toivottavasti lento on ajoissa, vaihtoaikaa aika minimaalisesti...) ja Helsingissä ollaan maanantaina joskus alkuillasta Suomen aikaa. Ja kotona Joensuussa pitäis olla sitten n. klo 21. Pelottaa kyllä, että miten nuo lennot tämän polven kanssa sujuvat... Säästin 3 kpl Vicodineja matkaa varten, jos kovin pahasti alkaa särkemään. Ja British Airwaysiin on oltu yhteydessä, kuulemma kentällä sitten katotaan meille mahdollisimman sopiva paikka koneesta.
Nyt vaan pelottaa tää polven kohtalo. Mie alan tosissaan pelätä sitä, että häätkin menee kepeillä könkäten... :(
Mutta tätä vastoinkäymistä lukuunottamatta on ollut kiva reissu, pitää jossain vaiheessa vähän kuviakin tänne laittaa.
Ja hauskaa juhannusta kaikille sinne Suomeen!!!
torstaina, kesäkuuta 18, 2009
Greetings from Atlanta!
Hiljaiseloa on pitänyt. Nyt taas herätellään pikkusen. Sain tämän ihanan uuden blogipohjan Itkupilliltä, jospa se nyt sitten antais miulle taas lisäpotkua kirjoittelemiseen!
Täällä Jenkeissä ollaan nyt oltu maaliskuun lopusta lähtien, kotimatkalle lähdetään sunnuntai-iltana. Mukava reissu ollut muuten, mutta kommelluksiltakaan ei olla vältytty. Nyt könkkäsen kainalosauvojen kanssa. Pikailmoitus oli tässä, mie kirjoittelen lisää joku toinen päivä. Hengissä siis, vaikkakin pikkusen kolhuilla. :D
Täällä Jenkeissä ollaan nyt oltu maaliskuun lopusta lähtien, kotimatkalle lähdetään sunnuntai-iltana. Mukava reissu ollut muuten, mutta kommelluksiltakaan ei olla vältytty. Nyt könkkäsen kainalosauvojen kanssa. Pikailmoitus oli tässä, mie kirjoittelen lisää joku toinen päivä. Hengissä siis, vaikkakin pikkusen kolhuilla. :D
tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Pohdintoja painosta ja hääjuttuja
Nyt ei ahdista niin paljon enää, vaikka edelleen yöt menee aika huonosti. On se kumma, että vaikka töissä käy, liikkuu ja on väsynyt, niin sillon kun pitäisi nukkua, ei onnistu. Huokaus. Miulla on ollut nyt vähän omituisia mahakipuja ja pahaa oloa välillä. Tässä on joutunut muutamana päivänä ihan pakottaa itsensä syömään, kun ei ole ruoka maistunut. Siis miulle!!
No, on tällä ilmeisesti hyviäkin seurauksia. Lauantaina piti lähteä housuostoksille, kun miun lempparit, jotka ostin joskus alkusyksystä, alkavat valua vähän inhottavasti. Saa olla nostelemassa koko ajan. Piti kaupassa käydä rekillä vaihtamassa parikin kokoa, kun mie edelleen tuppaan sieltä ottamaan liian isoja kokoja. Älysin viikonloppuna myös sellaisen asian, että olen nyt 30 kg kevyempi kuin 2 vuotta sitten. Kyllähän se hienolta tuntuu, kun noin ajattelee. Kai sitä voisi olla jopa tyytyväinen itseensä, mutta en mie oikein osaa. Kun ei tämä vielä todellakaan riitä miulle. Voi siis kuvitella, minkä kokoinen mie olin, kun 30 kg on pois ja vieläkin saa lähteä :/ Mie vaan itse näen aika usein itseni sen 30 kilon kanssa. Tai no, en ehkä ihan niin monen, mutta kuitenkin. Kyllähän miulle ihmiset on huomautelleet laihtumisesta ja ihan kivahan se on että huomataan (vaikka vähän vaivautuneeksikin olo joskus tulee, kun ei tiedä miten pitäisi siihen vastata), mutta itsekseni mie en sitä näe. Kun katselen niitä pari ja muutamaa vuotta vanhoja valokuvia, niin niistä kyllä eron huomaa :o Mutta yleensä, kun mie peilin edessä seison, niin sieltä tuppaa näkymään se iiiiso ihminen. Vaikka ehkä mie todellisuudessa alan muistuttaa enemmän sitä, mitä olin joskus lukioikäisenä. Tosin vanhempana painoksena toki ;D Enkä mie varmaan niihin mittoihin pääsekään, jos realistisia ollaan. Vaikka en kyllä uskonut, että edes tähän tilanteeseen enää koskaan pääsisin...
Mie olenkin tämän viikon kotona ihan yksikseni, kun Puolisko lähti eilen työmatkalle Hollantiin ja tulee perjantaina. Enhän mie tietysti kovin paljoa kotona edes ole, kun on töitä ja salimenot. Tässä jännitän, että tuleeko sitä sähköpostia yhdestä nettikaupasta, josta ajateltiin tilata ihanat hääkutsukortit ja ohjelmalehtiset. Ne oli kyllä tosi kivat, semmoset vähän vanhanaikaistyypiset rullalle käärittävät kirjeet ja ohjelmalehtiset ovat vihreät kelttiteemaiset. Tuo sopisi teemaltaan meidän häihin ja värikin olisi just sopiva, kun kuitenkin vihreä tulee olemaan aika hallitseva väri puvustani johtuen. Pari viikkoa sitten kampaajalla käydessäni miulla oli mukana tiara, jonka ostin Turusta ja vähän sitä myös mallailtiin. Sovittiin samalla, että tehdään siellä miulle myös sitten meikki. Vähän sitä jännitän, kun en mie halua mitään perushäämeikkiä, vaan oman tyylini mukaisen. Eli siis tummaa ja paljon :D Eihän minnuu edes kukaan tunnistaisi, jos miulla ois joku hempeä häämeikki. No, koemeikki tehdään ja katsotaan, mitä tulee. Ois se niin kiva edes kerran elämässä päästä toisten laitettavaksi :) Milloinhan miun muuten pitäis se kimppu suunnitella ja varata? Ja riittääköhän, että me käydään se miun sormus ostamassa vasta sitten kesällä, kun ollaan palattu Jenkeistä vai pitäiskö ennen sitä..? Ja, ja, ja! Aargghh, alkaa taas stressikäyrä nousta!
No, on tällä ilmeisesti hyviäkin seurauksia. Lauantaina piti lähteä housuostoksille, kun miun lempparit, jotka ostin joskus alkusyksystä, alkavat valua vähän inhottavasti. Saa olla nostelemassa koko ajan. Piti kaupassa käydä rekillä vaihtamassa parikin kokoa, kun mie edelleen tuppaan sieltä ottamaan liian isoja kokoja. Älysin viikonloppuna myös sellaisen asian, että olen nyt 30 kg kevyempi kuin 2 vuotta sitten. Kyllähän se hienolta tuntuu, kun noin ajattelee. Kai sitä voisi olla jopa tyytyväinen itseensä, mutta en mie oikein osaa. Kun ei tämä vielä todellakaan riitä miulle. Voi siis kuvitella, minkä kokoinen mie olin, kun 30 kg on pois ja vieläkin saa lähteä :/ Mie vaan itse näen aika usein itseni sen 30 kilon kanssa. Tai no, en ehkä ihan niin monen, mutta kuitenkin. Kyllähän miulle ihmiset on huomautelleet laihtumisesta ja ihan kivahan se on että huomataan (vaikka vähän vaivautuneeksikin olo joskus tulee, kun ei tiedä miten pitäisi siihen vastata), mutta itsekseni mie en sitä näe. Kun katselen niitä pari ja muutamaa vuotta vanhoja valokuvia, niin niistä kyllä eron huomaa :o Mutta yleensä, kun mie peilin edessä seison, niin sieltä tuppaa näkymään se iiiiso ihminen. Vaikka ehkä mie todellisuudessa alan muistuttaa enemmän sitä, mitä olin joskus lukioikäisenä. Tosin vanhempana painoksena toki ;D Enkä mie varmaan niihin mittoihin pääsekään, jos realistisia ollaan. Vaikka en kyllä uskonut, että edes tähän tilanteeseen enää koskaan pääsisin...
Mie olenkin tämän viikon kotona ihan yksikseni, kun Puolisko lähti eilen työmatkalle Hollantiin ja tulee perjantaina. Enhän mie tietysti kovin paljoa kotona edes ole, kun on töitä ja salimenot. Tässä jännitän, että tuleeko sitä sähköpostia yhdestä nettikaupasta, josta ajateltiin tilata ihanat hääkutsukortit ja ohjelmalehtiset. Ne oli kyllä tosi kivat, semmoset vähän vanhanaikaistyypiset rullalle käärittävät kirjeet ja ohjelmalehtiset ovat vihreät kelttiteemaiset. Tuo sopisi teemaltaan meidän häihin ja värikin olisi just sopiva, kun kuitenkin vihreä tulee olemaan aika hallitseva väri puvustani johtuen. Pari viikkoa sitten kampaajalla käydessäni miulla oli mukana tiara, jonka ostin Turusta ja vähän sitä myös mallailtiin. Sovittiin samalla, että tehdään siellä miulle myös sitten meikki. Vähän sitä jännitän, kun en mie halua mitään perushäämeikkiä, vaan oman tyylini mukaisen. Eli siis tummaa ja paljon :D Eihän minnuu edes kukaan tunnistaisi, jos miulla ois joku hempeä häämeikki. No, koemeikki tehdään ja katsotaan, mitä tulee. Ois se niin kiva edes kerran elämässä päästä toisten laitettavaksi :) Milloinhan miun muuten pitäis se kimppu suunnitella ja varata? Ja riittääköhän, että me käydään se miun sormus ostamassa vasta sitten kesällä, kun ollaan palattu Jenkeistä vai pitäiskö ennen sitä..? Ja, ja, ja! Aargghh, alkaa taas stressikäyrä nousta!
perjantaina, tammikuuta 30, 2009
Nollausta tarvitaan
Puuh, nyt on niin, että tuntuu välillä, että miun pää hajoo. Tai siis melkein päivittäin. Miulla on ollut viime viikot jotenkin ihan hirvee stressitila päällä koko ajan enkä ole oikein siitä keksinyt ulospääsyä. Oon kuunnellut musiikkia täysillä, jutellut ystävien ja Puoliskon kanssa, rääkännyt kroppaani (salilla siis...), vetänyt perskännit. Mikään ei auta nyt.
Ja mikä minnuu stressaa? Sehän tässä hulluinta onkin, ja oon siitä itselleni tosi vihainen. Miulla on aika huippuvuosi tulossa. On se Amerikan reissu (todennäköisesti siis), häät, ja jos budjetti sallii, niin syksyllä vielä häämatkakin. Ja nämä ovat siis niitä miun stressinaiheita enimmäkseen. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja mie vedän pultit tämmösistä. Mie en oikeesti tajua itseäni. Ok, kyllähän suurin osa morsiamista aina stressaa tulevia häitä, mutta mie vaan osaan aina viedä nämä asiat ihan omiin sfääreihinsä ja kehittää niistä isompia ongelmia kuin ne ovatkaan.
Kyllä mie tästä laihduttamisestakin stressaan. Haluaisin laihtua nyt nopeammin, mutta kun on semmoiset työajat, ettei sinne salille ehdi niin usein kuin aikaisemmin. Onneksi on sentään kävelymatka töihin (vaikka manaankin sitä aina tuulista Suvantosiltaa joka ikinen päivä) . Itse asiassa eilen salilla käydessäni yllätyin vaa'alla positiivisesti. Paino oli pudonnut 3 kg melkein kuin itsestään tässä parissa viikossa. Liekö tästä stressistä johtuvaa? Sitten mie nukunkin tosi huonosti. Oonhan mie aina ollut aika huono nukkuja, mutta nyt se alkaa vaikuttaa jo ihan elämään. Töissä väsyttää ja silmät punottaa ja kotona oon kireä. Viime yönä nukuin kuin tukki 7 tuntia. Olin illalla niin väsynyt, etten jaksanut edes puhua. Puolisko sanoikin, ettei muista, milloin ois miut nähnyt viimeksi niin väsyneenä. Yön nukuin nyt siis hyvin, mutta klo 6 aamulla silmät aukesi ja taas kaatui maailma niskaan. Ja olo on sellainen, että voisin nukkua vaikka 24 tuntia putkeen. Kylmääkin koko ajan...
Noniin, tulipas avauduttua. On tämä vain niin outoa, että kun tämän pitäis olla suunnilleen miun tähänastisen elämäni onnellisin vuosi, niin mie oon tämmöinen. Oon mie miettinyt sitäkin, että ehkä mie vaan en osaa olla onnellinen? Aina pitää etsiä kaikista hyvistäkin asioista ne negatiiviset puolet vaikka väkisin. Onhan miussa tämä" sisäänrakennettu melankolia" ollut aina, mutta jotain rajaa nyt hei!
Ja mikä minnuu stressaa? Sehän tässä hulluinta onkin, ja oon siitä itselleni tosi vihainen. Miulla on aika huippuvuosi tulossa. On se Amerikan reissu (todennäköisesti siis), häät, ja jos budjetti sallii, niin syksyllä vielä häämatkakin. Ja nämä ovat siis niitä miun stressinaiheita enimmäkseen. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja mie vedän pultit tämmösistä. Mie en oikeesti tajua itseäni. Ok, kyllähän suurin osa morsiamista aina stressaa tulevia häitä, mutta mie vaan osaan aina viedä nämä asiat ihan omiin sfääreihinsä ja kehittää niistä isompia ongelmia kuin ne ovatkaan.
Kyllä mie tästä laihduttamisestakin stressaan. Haluaisin laihtua nyt nopeammin, mutta kun on semmoiset työajat, ettei sinne salille ehdi niin usein kuin aikaisemmin. Onneksi on sentään kävelymatka töihin (vaikka manaankin sitä aina tuulista Suvantosiltaa joka ikinen päivä) . Itse asiassa eilen salilla käydessäni yllätyin vaa'alla positiivisesti. Paino oli pudonnut 3 kg melkein kuin itsestään tässä parissa viikossa. Liekö tästä stressistä johtuvaa? Sitten mie nukunkin tosi huonosti. Oonhan mie aina ollut aika huono nukkuja, mutta nyt se alkaa vaikuttaa jo ihan elämään. Töissä väsyttää ja silmät punottaa ja kotona oon kireä. Viime yönä nukuin kuin tukki 7 tuntia. Olin illalla niin väsynyt, etten jaksanut edes puhua. Puolisko sanoikin, ettei muista, milloin ois miut nähnyt viimeksi niin väsyneenä. Yön nukuin nyt siis hyvin, mutta klo 6 aamulla silmät aukesi ja taas kaatui maailma niskaan. Ja olo on sellainen, että voisin nukkua vaikka 24 tuntia putkeen. Kylmääkin koko ajan...
Noniin, tulipas avauduttua. On tämä vain niin outoa, että kun tämän pitäis olla suunnilleen miun tähänastisen elämäni onnellisin vuosi, niin mie oon tämmöinen. Oon mie miettinyt sitäkin, että ehkä mie vaan en osaa olla onnellinen? Aina pitää etsiä kaikista hyvistäkin asioista ne negatiiviset puolet vaikka väkisin. Onhan miussa tämä" sisäänrakennettu melankolia" ollut aina, mutta jotain rajaa nyt hei!
sunnuntai, tammikuuta 25, 2009
Heavy metal and American dream :D
Olipa mahtava perjantai-ilta! Oltiin siis siellä Kellarissa ja oli aika hulppea meninki. Ensin esiintyi joensuulainen Serpenthia ja olipa muuten aika upea veto! Kyllä heitä olisi kuunnellut pidempäänkin. Oon mie levyltä aiemminkin kuunnellut ja toimi silloinkin, mutta livenä oli kyllä tosi huippu. No eihän se Northerkaan huono ollut, mutta ehkä jopa pikkuisen laimealta tuntui Serpenthian vedon jälkeen. Aika onnistunut musiikki-ilta siis :D
Joo, tuossa aiemmassa postauksessani pikkuisen väläytin sitä, että olisin lähdössä reissuun keväällä. Kyseessä onkin vähän pidempi reissu, noin 2,5 kuukautta. Puoliskolta kysyttiin töissä, että lähtiskö se niiden Atlantan toimistolle töihin kymmeneksi viikoksi ja sit ois siellä viikko vapaata. Vähän pohdittiin, muttei tarvinnut kauaa miettiä kun päätettiin, että lähdetään molemmat. Puolisko aloitti autokoulun, sillä siellä ei ilman autoa pärjää ja saadaankin auto käyttöön siksi ajaksi. Asunto siellä myös on valmiina ja Puoliskon firma maksaa vuokran. Toki joudutaan maksamaan tämä meidän oman kodin vuokra, kun tuskin tuoksi ajaksi sais ketään tähän vuokralle ja sitäpaitsi kuitenkin pitää kaikki tavarat ja huonekalut jättää.
Lähtö ois siis huhtikuun alussa ja paluu joskus juhannuksen tienoilla. Miehän en tuolta ajalta saa mistään rahaa, mutta yritetään selvitä. Vähän paha paikka siinä mielessä, että kun on ne häätkin tulossa ja niihinkin pitää säästää. Mutta toisaalta siellä Amerikassa elinkustannukset ovat edullisemmat. Ruoka, vaatteet yms. on halvempia. Kaupunki, jossa me asutaan/asuttaisiin on itse asiassa hieman Atlantan ulkopuolella (jotain vajaan 30 km päässä), mutta kuuluu Atlantan esikaupunkialueeseen. Se on suunnilleen Joensuun kokoinen kaupunki, joten ei mikään metropoli ;D Mutta lyhyt matka Atlantaan siis.
En mie tuota vielä itsekään usko. Uskon vasta sitten, kun/jos astun siellä Atlantassa ulos lentokoneesta. Periaatteessa tämä on nyt sovittu juttu, mutta eihän sitä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Toivotaan siis kovasti, ettei mikään nyt tulisi estämään tätä meidän reissua. Parantumattomana pessimistinä mie aina varaudun kaikkein pahimpaan, että jotain kuitenkin sattuu ja tämä ei onnistukaan. Mutta on silti aika vaikeaa olla intoilematta ;D
Joo, tuossa aiemmassa postauksessani pikkuisen väläytin sitä, että olisin lähdössä reissuun keväällä. Kyseessä onkin vähän pidempi reissu, noin 2,5 kuukautta. Puoliskolta kysyttiin töissä, että lähtiskö se niiden Atlantan toimistolle töihin kymmeneksi viikoksi ja sit ois siellä viikko vapaata. Vähän pohdittiin, muttei tarvinnut kauaa miettiä kun päätettiin, että lähdetään molemmat. Puolisko aloitti autokoulun, sillä siellä ei ilman autoa pärjää ja saadaankin auto käyttöön siksi ajaksi. Asunto siellä myös on valmiina ja Puoliskon firma maksaa vuokran. Toki joudutaan maksamaan tämä meidän oman kodin vuokra, kun tuskin tuoksi ajaksi sais ketään tähän vuokralle ja sitäpaitsi kuitenkin pitää kaikki tavarat ja huonekalut jättää.
Lähtö ois siis huhtikuun alussa ja paluu joskus juhannuksen tienoilla. Miehän en tuolta ajalta saa mistään rahaa, mutta yritetään selvitä. Vähän paha paikka siinä mielessä, että kun on ne häätkin tulossa ja niihinkin pitää säästää. Mutta toisaalta siellä Amerikassa elinkustannukset ovat edullisemmat. Ruoka, vaatteet yms. on halvempia. Kaupunki, jossa me asutaan/asuttaisiin on itse asiassa hieman Atlantan ulkopuolella (jotain vajaan 30 km päässä), mutta kuuluu Atlantan esikaupunkialueeseen. Se on suunnilleen Joensuun kokoinen kaupunki, joten ei mikään metropoli ;D Mutta lyhyt matka Atlantaan siis.
En mie tuota vielä itsekään usko. Uskon vasta sitten, kun/jos astun siellä Atlantassa ulos lentokoneesta. Periaatteessa tämä on nyt sovittu juttu, mutta eihän sitä koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Toivotaan siis kovasti, ettei mikään nyt tulisi estämään tätä meidän reissua. Parantumattomana pessimistinä mie aina varaudun kaikkein pahimpaan, että jotain kuitenkin sattuu ja tämä ei onnistukaan. Mutta on silti aika vaikeaa olla intoilematta ;D
perjantaina, tammikuuta 23, 2009
Friday Night
Jees, laiskana oon ollut taas tämän blogin suhteen, mutta eipä ole ollut juuri aikaakaan. Työvuorot on olleet vähän sellaiset, että koko päivä menee vähän siinä sitten. Ja kun olen nyt Niinivaaralla (yksi Joensuun kaupunginosa) töissä, niin työmatkoihinkin menee kävellen aikaa yli tunti päivässä. Kun taas täällä keskustassa työskennellessä miun työmatkaan menee kävellen noin 10-15 min yhteensä ;)
Tänään aiotaan suunnata Kellariin. Siellä soittaa Norther <3 Ollaan jo pitkään haluttukin nähdä bändi livenä ja kun nyt siihen tuli mahdollisuus, niin toki pitää tilaisuuteen tarttua. Tuo Kellari on kyllä ollut aivan loistava lisä Joensuun aiemmin niin köyhään livemusatilanteeseen. Vanha Kerubi oli tietysti ihan loistava, mutta sekin on ollut kuollut ja kuopattu jo vuosikaudet. Eilen vähän pelotti, että pitääkö tämän illan keikka jättää väliin, kun tuntui mahatautia pukkaavan. Se ilmeisesti on nyt onneksi mennyt ohi (tai sitten ei ole vielä kunnolla alkanutkaan...).
Hääsuunnitelmiahan tässä pitäisi tosissaan alkaa toteuttamaan, kun aikaa häihin on puoli vuotta. Tähän voisi sanoa, että onhan tuota aikaa vielä, mutta meillä on nyt sellainen tilanne, että todennäköisesti ei olla tällä mantereella huhti-kesäkuussa. Siitä lisää tuonnempana :) Nyt valmistautumaan iltaan!
Tänään aiotaan suunnata Kellariin. Siellä soittaa Norther <3 Ollaan jo pitkään haluttukin nähdä bändi livenä ja kun nyt siihen tuli mahdollisuus, niin toki pitää tilaisuuteen tarttua. Tuo Kellari on kyllä ollut aivan loistava lisä Joensuun aiemmin niin köyhään livemusatilanteeseen. Vanha Kerubi oli tietysti ihan loistava, mutta sekin on ollut kuollut ja kuopattu jo vuosikaudet. Eilen vähän pelotti, että pitääkö tämän illan keikka jättää väliin, kun tuntui mahatautia pukkaavan. Se ilmeisesti on nyt onneksi mennyt ohi (tai sitten ei ole vielä kunnolla alkanutkaan...).
Hääsuunnitelmiahan tässä pitäisi tosissaan alkaa toteuttamaan, kun aikaa häihin on puoli vuotta. Tähän voisi sanoa, että onhan tuota aikaa vielä, mutta meillä on nyt sellainen tilanne, että todennäköisesti ei olla tällä mantereella huhti-kesäkuussa. Siitä lisää tuonnempana :) Nyt valmistautumaan iltaan!
lauantaina, tammikuuta 10, 2009
Pärskis
Flunssaa tässä on kärsitty jo pari päivää. Töissä on inhottavaa, kun nenä ja silmät vuotaa ja yritä siinä sitten hymyillä asiakkaille. Onpa heistäkin varmaan kiva olla tekemisissä tämmöisen pärskymuijan kanssa! Toivottavasti menee pian ohi...
Tää haluaisi niin jonnekin lämpimään! Pikkusisko ja avomiehensä ovat lähdössä parin viikon päästä Brasiliaan kahdeksi viikoksi, voisinkohan piiloutua heidän matkalaukkuunsa? Heh, taitaisi laukussa olla "hieman" liikaa ylipainoa.
Aasinsiltana tuosta ylipainosta; jouluna tuli miulle kaksi kiloa takapakkia. Siis painonlisäystä. Hitsit. Toisaalta, luulin että sitä olis tullut enemmänkin. Nyt sitten on pitänyt pysyä poissa salilta tämän lentsun takia. Menis nyt äkkiä pois niin pääsis taas normaaliin treenirytmiin takas! Tai mie näytän taas kohta siltä miltä joskus vuosi sitten. Sitähän mie pelkään.
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään lukemistani kirjoista. Tänä aamuna luin loppuun Paula Havasteen uusimman romaanin Maaren, samaanien sukua. Taattua tavaraa Havasteelta, jonka kerrontatyylistä pidän kovastikin. Romaani on päätösosa Lapinmaa-sarjaan, mutta on itsenäinen tarinansa. Yhtymäkohtia aienmmin julkaistuihin romaaneihin kyllä löytyy. Loppupuolella onkin eräs juonenkäänne, josta pidin erityisesti :) Sitä vaan ei hoksaa, jollei ole lukenut aiempia romaaneja. Mie rakastan näitä Suomen historiaan sijoittuvia (ja varsinkin kuvailevasti ihmisten elämästä kertovia) romaaneja. Tässä romaanissa keskitytään toki enemmänkin Lapin ja sitä kautta saamelaisten historiaan ja heidän vanhaan uskontoonsa. Nämä ovatkin hyvin mielenkiintoisia aiheita ja saavat aikaan sen, että haluaisin tietää enemmän! On se ollut järkytys aikanaan kun ihmisten oma maailmankäsitys on käännetty ihan päälaelleen, kun on uutta uskontoa tuotu ja omaa elämän- ja uskonpolkua on pitänyt peitellä ja halveksia... Eivät nämä ole pieniä asioita ihmismielelle.
Seuraavaksi aion lukea Anneli Kannon romaanin Veriruusut, joka sijoittuukin jo melko lähelle meidän aikaamme, Suomen kansalaissodan (tai sisällissodan, miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua) tragediaan. Näkökulma on mielenkiintoinen: kokijana on tyttö, joka liittyy punaisten naiskaartiin. Kirjaan tartun lähinnä siksi, että pidin paljon Kannon esikoisromaanista Piru, kreivi, noita ja näyttelijä. Yleensä minua kiinnostaa historiassa paljon varhaisemmat ajat kuin 1900-luku, mutta toki tämäkin ajanjakso on surullisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen. Itse asiassa eniten minua tässä kiinnostaa se ilmiö, että miten niinkin kahtia jakautunut kansakunta pystyi vain 20 vuotta myöhemmin luomaan sellaisen yhteishengen, että Suomen itsenäisyys säilyi talvi- ja jatkosotien lopputuloksena. Tätähän tuskin tässä kirjassa käsitellään, mutta mielenkiintoinen näkökulma siinä tosiaan on.
Tää haluaisi niin jonnekin lämpimään! Pikkusisko ja avomiehensä ovat lähdössä parin viikon päästä Brasiliaan kahdeksi viikoksi, voisinkohan piiloutua heidän matkalaukkuunsa? Heh, taitaisi laukussa olla "hieman" liikaa ylipainoa.
Aasinsiltana tuosta ylipainosta; jouluna tuli miulle kaksi kiloa takapakkia. Siis painonlisäystä. Hitsit. Toisaalta, luulin että sitä olis tullut enemmänkin. Nyt sitten on pitänyt pysyä poissa salilta tämän lentsun takia. Menis nyt äkkiä pois niin pääsis taas normaaliin treenirytmiin takas! Tai mie näytän taas kohta siltä miltä joskus vuosi sitten. Sitähän mie pelkään.
En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään lukemistani kirjoista. Tänä aamuna luin loppuun Paula Havasteen uusimman romaanin Maaren, samaanien sukua. Taattua tavaraa Havasteelta, jonka kerrontatyylistä pidän kovastikin. Romaani on päätösosa Lapinmaa-sarjaan, mutta on itsenäinen tarinansa. Yhtymäkohtia aienmmin julkaistuihin romaaneihin kyllä löytyy. Loppupuolella onkin eräs juonenkäänne, josta pidin erityisesti :) Sitä vaan ei hoksaa, jollei ole lukenut aiempia romaaneja. Mie rakastan näitä Suomen historiaan sijoittuvia (ja varsinkin kuvailevasti ihmisten elämästä kertovia) romaaneja. Tässä romaanissa keskitytään toki enemmänkin Lapin ja sitä kautta saamelaisten historiaan ja heidän vanhaan uskontoonsa. Nämä ovatkin hyvin mielenkiintoisia aiheita ja saavat aikaan sen, että haluaisin tietää enemmän! On se ollut järkytys aikanaan kun ihmisten oma maailmankäsitys on käännetty ihan päälaelleen, kun on uutta uskontoa tuotu ja omaa elämän- ja uskonpolkua on pitänyt peitellä ja halveksia... Eivät nämä ole pieniä asioita ihmismielelle.
Seuraavaksi aion lukea Anneli Kannon romaanin Veriruusut, joka sijoittuukin jo melko lähelle meidän aikaamme, Suomen kansalaissodan (tai sisällissodan, miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua) tragediaan. Näkökulma on mielenkiintoinen: kokijana on tyttö, joka liittyy punaisten naiskaartiin. Kirjaan tartun lähinnä siksi, että pidin paljon Kannon esikoisromaanista Piru, kreivi, noita ja näyttelijä. Yleensä minua kiinnostaa historiassa paljon varhaisemmat ajat kuin 1900-luku, mutta toki tämäkin ajanjakso on surullisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen. Itse asiassa eniten minua tässä kiinnostaa se ilmiö, että miten niinkin kahtia jakautunut kansakunta pystyi vain 20 vuotta myöhemmin luomaan sellaisen yhteishengen, että Suomen itsenäisyys säilyi talvi- ja jatkosotien lopputuloksena. Tätähän tuskin tässä kirjassa käsitellään, mutta mielenkiintoinen näkökulma siinä tosiaan on.
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Silirimpsis
"... silirimpsis, sileä tie ...", vuoden ensimmäinen haaste Valokuvatorstailta.
Noissa maisemissa sitä lomailtiin melkein tasan vuosi sitten :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
