"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."
Valokuvatorstain aiheena on katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).
Niin, sanat ovat ehdottomia ja kerran sanottuna niitä ei voi enää peruuttaa. Sanoilla voi saada paljon aikaan sekä pahaa että hyvää, niillä on aikamoinen mahti hallussaan. Sanat kuitenkin tekevät meistä juuri ihmisiä; meillä on ollut taito kommunikoida keskenämme puhutulla kielellä jo ammoisista ajoista lähtien ja kirjoitettu kielikin on ollut osa historiaamme jo vuosituhansien ajan. Kuvassa on esimerkki jälkimmäisestä. Sumerien nuolenpääkirjoitushan on tiettävästi ihmisen vanhin kirjoitusjärjestelmä Egyptin hieroglyfien rinnalla. Kuvan nappasin British Museumissa vuosi sitten syksyllä.
