Pärskis

Flunssaa tässä on kärsitty jo pari päivää. Töissä on inhottavaa, kun nenä ja silmät vuotaa ja yritä siinä sitten hymyillä asiakkaille. Onpa heistäkin varmaan kiva olla tekemisissä tämmöisen pärskymuijan kanssa! Toivottavasti menee pian ohi...

Tää haluaisi niin jonnekin lämpimään! Pikkusisko ja avomiehensä ovat lähdössä parin viikon päästä Brasiliaan kahdeksi viikoksi, voisinkohan piiloutua heidän matkalaukkuunsa? Heh, taitaisi laukussa olla "hieman" liikaa ylipainoa.

Aasinsiltana tuosta ylipainosta; jouluna tuli miulle kaksi kiloa takapakkia. Siis painonlisäystä. Hitsit. Toisaalta, luulin että sitä olis tullut enemmänkin. Nyt sitten on pitänyt pysyä poissa salilta tämän lentsun takia. Menis nyt äkkiä pois niin pääsis taas normaaliin treenirytmiin takas! Tai mie näytän taas kohta siltä miltä joskus vuosi sitten. Sitähän mie pelkään.

En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään lukemistani kirjoista. Tänä aamuna luin loppuun Paula Havasteen uusimman romaanin Maaren, samaanien sukua. Taattua tavaraa Havasteelta, jonka kerrontatyylistä pidän kovastikin. Romaani on päätösosa Lapinmaa-sarjaan, mutta on itsenäinen tarinansa. Yhtymäkohtia aienmmin julkaistuihin romaaneihin kyllä löytyy. Loppupuolella onkin eräs juonenkäänne, josta pidin erityisesti :) Sitä vaan ei hoksaa, jollei ole lukenut aiempia romaaneja. Mie rakastan näitä Suomen historiaan sijoittuvia (ja varsinkin kuvailevasti ihmisten elämästä kertovia) romaaneja. Tässä romaanissa keskitytään toki enemmänkin Lapin ja sitä kautta saamelaisten historiaan ja heidän vanhaan uskontoonsa. Nämä ovatkin hyvin mielenkiintoisia aiheita ja saavat aikaan sen, että haluaisin tietää enemmän! On se ollut järkytys aikanaan kun ihmisten oma maailmankäsitys on käännetty ihan päälaelleen, kun on uutta uskontoa tuotu ja omaa elämän- ja uskonpolkua on pitänyt peitellä ja halveksia... Eivät nämä ole pieniä asioita ihmismielelle.

Seuraavaksi aion lukea Anneli Kannon romaanin Veriruusut, joka sijoittuukin jo melko lähelle meidän aikaamme, Suomen kansalaissodan (tai sisällissodan, miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua) tragediaan. Näkökulma on mielenkiintoinen: kokijana on tyttö, joka liittyy punaisten naiskaartiin. Kirjaan tartun lähinnä siksi, että pidin paljon Kannon esikoisromaanista Piru, kreivi, noita ja näyttelijä. Yleensä minua kiinnostaa historiassa paljon varhaisemmat ajat kuin 1900-luku, mutta toki tämäkin ajanjakso on surullisuudestaan huolimatta mielenkiintoinen. Itse asiassa eniten minua tässä kiinnostaa se ilmiö, että miten niinkin kahtia jakautunut kansakunta pystyi vain 20 vuotta myöhemmin luomaan sellaisen yhteishengen, että Suomen itsenäisyys säilyi talvi- ja jatkosotien lopputuloksena. Tätähän tuskin tässä kirjassa käsitellään, mutta mielenkiintoinen näkökulma siinä tosiaan on.