Nollausta tarvitaan

Puuh, nyt on niin, että tuntuu välillä, että miun pää hajoo. Tai siis melkein päivittäin. Miulla on ollut viime viikot jotenkin ihan hirvee stressitila päällä koko ajan enkä ole oikein siitä keksinyt ulospääsyä. Oon kuunnellut musiikkia täysillä, jutellut ystävien ja Puoliskon kanssa, rääkännyt kroppaani (salilla siis...), vetänyt perskännit. Mikään ei auta nyt.

Ja mikä minnuu stressaa? Sehän tässä hulluinta onkin, ja oon siitä itselleni tosi vihainen. Miulla on aika huippuvuosi tulossa. On se Amerikan reissu (todennäköisesti siis), häät, ja jos budjetti sallii, niin syksyllä vielä häämatkakin. Ja nämä ovat siis niitä miun stressinaiheita enimmäkseen. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja mie vedän pultit tämmösistä. Mie en oikeesti tajua itseäni. Ok, kyllähän suurin osa morsiamista aina stressaa tulevia häitä, mutta mie vaan osaan aina viedä nämä asiat ihan omiin sfääreihinsä ja kehittää niistä isompia ongelmia kuin ne ovatkaan.

Kyllä mie tästä laihduttamisestakin stressaan. Haluaisin laihtua nyt nopeammin, mutta kun on semmoiset työajat, ettei sinne salille ehdi niin usein kuin aikaisemmin. Onneksi on sentään kävelymatka töihin (vaikka manaankin sitä aina tuulista Suvantosiltaa joka ikinen päivä) . Itse asiassa eilen salilla käydessäni yllätyin vaa'alla positiivisesti. Paino oli pudonnut 3 kg melkein kuin itsestään tässä parissa viikossa. Liekö tästä stressistä johtuvaa? Sitten mie nukunkin tosi huonosti. Oonhan mie aina ollut aika huono nukkuja, mutta nyt se alkaa vaikuttaa jo ihan elämään. Töissä väsyttää ja silmät punottaa ja kotona oon kireä. Viime yönä nukuin kuin tukki 7 tuntia. Olin illalla niin väsynyt, etten jaksanut edes puhua. Puolisko sanoikin, ettei muista, milloin ois miut nähnyt viimeksi niin väsyneenä. Yön nukuin nyt siis hyvin, mutta klo 6 aamulla silmät aukesi ja taas kaatui maailma niskaan. Ja olo on sellainen, että voisin nukkua vaikka 24 tuntia putkeen. Kylmääkin koko ajan...

Noniin, tulipas avauduttua. On tämä vain niin outoa, että kun tämän pitäis olla suunnilleen miun tähänastisen elämäni onnellisin vuosi, niin mie oon tämmöinen. Oon mie miettinyt sitäkin, että ehkä mie vaan en osaa olla onnellinen? Aina pitää etsiä kaikista hyvistäkin asioista ne negatiiviset puolet vaikka väkisin. Onhan miussa tämä" sisäänrakennettu melankolia" ollut aina, mutta jotain rajaa nyt hei!