Mie en oo tänään nähnyt ketään. Oon ollu kotona ja sisällä ihan koko päivän. Nukuin pitkään ja siivosin. Nyt alkaa jo tosissaan tympiä, kun mie en oo tottunut olemaan kokonaista päivää ilman yhtäkään ihmiskontaktia. Tai no, oon mie puhelimessa puhunut.
Ensin soitti ystävällisesti lehtimyyjä. Nuori mukavanoloinen kloppi, jonka kanssa oli ihan mukava rupatella. Yleensä miun vastaus lehtimyyjille on suoraan "EI KIITOS" enkä mie tykkää niistä. Tuo oli jotenkin piristävä poikkeus. Jos totta puhutaan, niin ihan hyvät tarjoukset heitti ja jatkoin Imagen tilaamista. Irtisanoin sen, kun miulle tulee myös Historia ja ajattelin, että jompikumpi pitää lopettaa taloudellisista syistä. Imagestakin tykkään tosi paljon, mutta silti mieluummin jatkan Historian tilaamista. No, arvatahan saattaa, että kun irtisanoo lehden tilauksen, sieltä ollaan kohta soittelemassa ja kyselemässä syitä ja anelemassa, että "etkö nyt millään haluaisi kuitenkin jatkaa tätä maailman parhaan lehden tilausta?". Yleensä miun vastaus siis on tiukka EI, mutta kun Imagesta tykkään paljon ja vuoden tilauksen hinnaksi ei nyt sitten jäänyt miusta kauheen paljon, niin ajattelin jatkaa kuitenkin. Hei, kannattaa siis aina lopettaa lehden tilaus kun kaikki maksetut lehdet ovat tulleet, jos kerran siitä saa palkinnoksi huiman alennuksen seuraavan vuoden lehdistä ;) Ilman lopettamistahan (jos olisin jatkanut tilausta siis) olisin maksanut lehdestä paljon enemmän. Lisäksi miulle tulee kaupan päälle kaksi numeroa Kauneus & Terveys -lehteä ja (kuulemma) 20 €:n arvoinen Pariisi-matkaopas. Jaa, jotta pitää varmaan sitten Pariisin matkakin jossain vaiheessa tilata. Tää puhelinmyyjä muuten osasi käyttää hyväkseen käänteistä psykologiaa kun sanoi, että "niin onhan se Image todella kallis lehti normaalilla hinnalla ja irtonumerotkin kaupassa ovat tosi kalliita". Damn, nyt kun tarkemmin ajattelee, niin alkoi vähän kismittää ;) No, kyllä mie aika hyvin sille rahalle vastinetta tulen saamaan. Ja miks mie tästä höpötän? Yritän tietty vaan vakuuttaa itteeni siitä, että hyvät kaupat tuli tehtyä. Mie kun oon aina sanonut, että en koskaan ole tilannut enkä tule tilaamaan puhelinmyyjiltä yhtään mitään. No, tää oli poikkeustapaus ja poikkeushan vahvistaa säännön. Puuh, mie tosiaan tarviisin jonkun keskustelukumppanin näköjään.
Toinen puhelu tuli äidiltä. Ollaan sovittu, että menen huomenna niille saunomaan ja jään yöksikin. Kissit <3 Ainiin, pitää muistaa allergialääkkeet. Jos aamupäivästä menis salille ja sitten sinne. Kolmas puhelu tuli ystävältäni, jonka kanssa oli tosi mukavaa jutella pitkästä aikaa. Ihanan kuuloista oli myös pikkuisen 7,5-kuisen tyttösen kiljahtelut ja muut ääntelyt siinä taustalla. On tyttö varmasti taas kasvanut, kun oon viimeksi hänet nähnyt heinäkuussa. Ehkäpä tässä syksyn aikana kuitenkin taas nähdään, toivottavasti!
Tylsä perjantai-ilta jatkuu. Onneks on netti ja telkkari. Niin, ja Kaari Utrion uusin romaani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Heh, tulee se lehti aika kalliiksi, jos sun pitää vielä Pariisiinkin lähteä ;)
Hihih, no sanopa muuta! ;D
Lähetä kommentti