Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat.
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007, suomennos Erkki Jukarainen)
Minulla tuli heti mieleen tämä viime kesänä ottamani kuva Turun linnan kirjurintuvan seinästä. Kuvassa näkyy "Anno 1584", ja tästä tiedämme minä vuonna kyseiset herrat ovat nimensä ja vaakunansa seinään raapustaneet. Tästä syystä olenkin hieman eri mieltä Vonnegutin kanssa. On hienoa, että joku on joskus raapustanut vuosiluvun linnan seinään, niin ihmiset vielä satojen vuosienkin päästä voivat suoraan nähdä, kuka tässä huoneessa on silloin ollut. Minuu kiinnostaa historiassa just tuollaiset jutut. Kuka, mitä, missä, milloin ja miten? Jos ei olisi minkäänlaisia ajanmääreitä, olisi historiantutkiminenkin aika paljon hankalampaa. Ja itse asiassa olen sitä mieltä, että aika on muuttumaton. Se, mikä on tässä ja nyt on tässä ja nyt eikä se koskaan enää palaa. Mennyt on mennyttä, nykyisyys nykyisyyttä ja tuleva tulevaa. Se vain on niin eikä sitä voi muuttaa. Heh, menipäs nyt filosofiseksi tämä, innostuin ;)
Laitan tähän vielä hieman laajemman kuvan siitä seinästä. Kuva on kyllä aika huono (sorry!), vinossa ja niin edelleen. Klikkaamalla kuvia niitä voi katsella isompina.
5 kommenttia:
Minustakin on huikeata tehdä aikamatkoja tuolla tavalla, jokin yhdistää hetkeksi menneen ja nykyisyyden. Joku on seisonut seinän vieressä vuonna 1584, ehkä aivan samassa kohdassa kuin sinä. Hienoa, historia elää!
"...aika on muuttumaton. Se, mikä on tässä ja nyt on tässä ja nyt eikä se koskaan enää palaa. Mennyt on mennyttä, nykyisyys nykyisyyttä ja tuleva tulevaa..."
Tismalleen, mutta menee vielä monta ikuisuutta ennen kuin se on selvinnyt kaikille.
Ei filosofointi haitaksi ole... anna palaa!
Minäkin kävin viime vuonna Turun linnassa ja koin ikuisuuden olevan läsnä tuossa huoneessa. Niin pitkältä tuntuu viisisataa vuotta ihmisen ikään verrattuna. Tunsi iloisen nuoruuden olevan siellä läsnä.
Vietimme kokonaisen päivän linnassa, otin hirveästi kuvia, jotka poikani vahingossa kotona hävitti...
Aika taidokkaasti armon herrat ovat aikoinaan jaksaneet nimimerkkinsä linnan seinään raapustaa. Hienoa, että aikaa on mitatattavissa tällaisten merkintöjen kautta. :)
Almamaria: Aivan naulan kantaan :) Vaikka historia on ollutta ja mennyttä eikä se koskaan palaa, se saadaan eläväksi juuri näillä keinoin. Ja se on niin mielenkiintoista!
Oh: Joo, pitäisi itsekin muistaa tuo aina välillä kun alkaa liikaa murehtia menneitä ja pelätä tulevaa ;)
Pienoinen filosofointi on joskus ihan kivaa, voi jopa yllättää itsensä tekemällä uuden oivalluksen! Vaikka filosofia yleensä menee aika pitkälti yli hilseen muuten...
Katriina: Niin, 500 vuotta tuntuu meistä pitkältä, vaikka maailmanhistoriassa se ei ole kuin silmänräpäys. Tämäkin on yksi mielenkiintoisista asioita tässä aika-käsitteessä. Mikä on meille ikuisuudelta tuntuva aika, on maapallolle vain "sekunti".
Olikohan niin (voin muistaa väärin) että jos maapallon historia kutistettaisiin 12 tunniksi, ihmisen täälläolo olisi kestänyt vain muutaman minuutin. Jotenkin tuonnepäin se meni. Kiehtovaa ja jopa pelottavaa tuommoinen aikajana.
Turun linna on kyllä upea paikka :)
Tarjuska: Kyllä, näin on :)
Lähetä kommentti