Ehdin jo ihmetellä, että mikähän liputuspäivä se nyt tänään olikaan. Bu Jormanen sen armollisesti blogissaan paljasti, eli ruotsalaisuuden päivähän se.
Ihan pakko tässä yhteydessä kertoa unestani, jonka näin viime yönä. Tosi omitunen yhteensattuma ;) Näin unta, että olin jostain syystä Ahvenanmaalla. Siellä liehui Ruotsin lippu lipputangossa jossain keskeisellä paikalla (joku tori tms.), jossa oli paljon ihmisiä. Mie kimpaannuin, että Suomessahan nyt ollaan eikä Ruotsissa, ja onhan Ahvenanmaalla omakin lippunsa. Hilasin jotenkin sen lipun alas, mutta väkijoukko ei pitänyt siitä, vaan sain kauheet vihat niskoihini. Ja kaikki pälpättivät ruotsia, Ahvenanmaalla kun oltiin. No, mie sitten nöyränä tyttönä aloin hilata sitä lippua takaisin salkoon, mutta jotenkin ihmeellisesti se lippu tuhoutui ja siitä oli vain tuhkat jäljellä. Muistan elävästi siitä unesta, että maassa vaan lojui lipun ristikuvion muotoinen tuhkakasa. Siitäkös nousi iso äläkkä ja minua syytettiin Ruotsin lipun häpäisemisestä. Olo oli kuin jossain keskiaikaisilla käräjillä siellä torilla. Aika ahdistava tunnelma. Aamulla kun heräsin, piti ihan huokaista helpotuksesta :) Niin, aika outo yhteensattuma, että tuollaisen unen näin juuri viime yönä!
Kävin tänään siellä pankissa taas ja sain kuulla, ettei miun sittenkään tarvitse tehdä sitä rikosilmoitusta. Hyvä niin! Olivat tulleet siihen tulokseen, että koska rikos tapahtui ulkomailla, ei täältäkäsin ole paljon tehtävissä. Tuotahan miekin mietin, kun kyse ei kuitenkaan ole mistään henkilövahingoista vaan vain rahasta. Muutaman päivän päästä miun pitäisi saada menettämäni rahat tililleni.
Miun päkiöihin sattuu! Oli nimittäin uudet kengät testikäytössä ja hyvin itse kävely sujui, mutta kauheesti kyllä päkiät kärsii. Tottuukohan siihen? Kävin ostamassa isänpäivälahjat ja -kortit isälle ja papalle.
Ei miulla varmaan muuta tällä kertaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Itsekin näen ihmellisiä ja mielenkiintoisia unia, jos muistan.
Mikäs on pohjois-kajalan lumitilanne?
Bu: Unimaailma on kummallinen.
Tuohon lumitilanteeseen voin todeta lyhyesti ja ytimekkäästi: ei oo. Mutta toivottavasti tulee, on niin pimeää! Siellä etelässähän sitä jo taisi tullakin (siis lunta), mutta täällä ei.
Voi miten kivaa että tuo raha-asia järjestyy :).
Kiva, että toi raha-asia järjestyy!
Uusilla kengillä kävely vaatii aina totuttelua. Minullahan siitä kenkäfriikkinä on kokemusta ;)
Hehku: joo, erittäin kivaa :)
Lissu: kylläpä kyllä. Nyt en uskalla laittaa niitä jalkaan, kun olen kohta kaupungille lähdössä. Nimittäin on satanut ensilumi, en halua, että kello halkee kun tottumattomin jaloin liukastelisin niillä tuolla.
Niinpä niin, eilen vasta tuossa sanoin, ettei lunta ole, mutta nyt on asia muuttunut :D
Siis, en halua, että kAllo halkee, kelloa miulla ei ookaan kuin kännykässä ;D
Lähetä kommentti